tiistai 1. lokakuuta 2013

Osa 2. Kohtelu

Se onkin jo toinen osa täällä! Olen pelannut jo jonkin verran pidemmälle peliä joten pakko kirjoittaa ettei unohdu mitä oli tarkoitus kirjoittaa ja mihin kohtaan, sekä tietenkin ettei unohdu miksi joitain kuvia/kohtauksia tuli otettua.. ;) mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt uusi osa olkaa hyvä, lukuiloa!



Seisoin odottamassa taksia jonka olin tilannut puolituntia aiemmin. Turvapaikassa olin saanut tehdä töitä niin että minulla oli muutama simeoni taskussa, vaatteita! Edes yksi vaatekappale niin että pääsen näistä kauheista räteistä eroon!
Huomasin kuinka kauempana olevat asukkaat saapuivat kotiin ja vilkaisivat suuntaani, kiva! Tämä se vielä puuttui.. Nainen rupesi kuiskuttamaan miehen korvaan, selvästi keskustelun aiheena olin minä.



Taksi saapui, lopulta! Nousin kyytiin ja sanoin vain keskustaan sillä enhän tiennyt missä täällä oli vaatekauppa.



En kiinnittänyt aluksi huomiota minne taksikuski ajoi. Havahduin vasta kun tämä ajoi turvakodin ohitse, mieshän ajoi kiertotietä!
- Mitä kautta oikein ajatte?




- Ette taida olla paikallisia joten ajattelin että haluaisitte samalla nähtävyysajelun..
Katsahdin näreissäni mittaria, tämä velotti kiertotieajelusta. Huokaisin syvään, olin juuri sanomassa miehelle että ajaisi nyt vain suoraan keskustaan kun silmäni osui auton taustapeiliin.




Nyt tajusin kuinka paljastava mekkoni oli kun istuin näin vapautuneesti.  Mies tuijotti hameeni alle taustapeilistä!
- Pysäyttäkää auto!
-Mutta emmehän me…
- Pysäyttäkää auto tai soitan poliisille!
Mies pysäytti auton jolloin nakkasin seteleitä miehelle eteen ja nousin autosta, kävelisin vaikka se olisi viimeinen tekoni.




Puolen tunnin kävely teki samalla todella hyvää päänupilleni, mutta jalkani olivat kävelystä tohjona. Saavuin kumminkin keskustaan ja kävelin vain lähimpien myymälöiden eteen niin että pääsisin kysymään missä vaateliike sijaitsi.




Avasin kaupan oven jossa nuori nainen kohotti katseensa, tämän ilme muuttui ystävällisestä hymystä tuimaan katseeseen.
- Kuinka voin auttaa?
- Voisitteko kertoa missä päin täällä sijaitsee lähin vaateliike?




Nainen tuhahti mutta kertoi minulle kaupan osoitteen. Juuri kun olin sulkemassa kaupan ovea kuulin kuinka myyjä tokaisi jollekin että vaatteet eivät muuttaisi sitä mitä olin. Olin niin vihainen että meinasin kääntyä ovelta huutamaan tälle mutta samassa paikalle saapui muita ihmisiä.




Olin jo kävelemässä poispäin kun kuulin pikku tytön sanovan äitilleen.
- Hih, katso äiti miten hassut vaatteet tuolla tädillä on! ihan kuin siinä isin videossa jota se katselee aina joskus salaa!
- Linda! Shh!

Pala nousi kurkkuuni, sillä tiesin millaista videota tyttö tarkoitti.
 




Olin kävelemässä vieressä olevalle taksitolpalle kun kävelin kiinteistövälitystoimiston ohi. Silmiini hyppäsi heidän mainoksensa jossa oli taloja myytävänä.




Paha olo sisälläni nousi entisestään sillä tiesin että haaveammatissani joka oli huippukirjailija, en tulisi varmaan koskaan näkemään tuollaista taloa. Kyyneleet nousivat väkisin silmiini joita pyyhin samalla pois kun jatkoin matkaani.




Taksi tolpalle ilmestyi juuri samassa auto kun itse siihen saavuin. Pikaisen vilkaisun jälkeen totesin että kyseessä ei ollut se kamala vanha ukko, joten nousin autoon ja sanoin naiselle osoitteen jonka olin siltä kauhealta myyjältä saanut.




Nainen ajoi suorinta tietä liikkeeseen joten matkaan ei mennyt kuin pari hassua minuuttia. Annoin naiselle rahat ja nousin autosta jännittynein mielin, mahtaisinko saada täältäkin samanlaista kohtelua kuin siitä edellisestä liikkeestä.




Syvään henkäisten avasin liikkeen oven josta tuli mukava musiikin pauhu ja mukava puheensorina, liike oli selvästi kyläläisten suosiossa. Kerkisin ottamaan muutaman hassun askeleen kun kulman takaa tuli iloinen keski-ikäinen nainen kysymään voiko hän olla avuksi. Nainen hätkähti kerran mutta palautti iloisen asiakaspalvelullisen asenteensa minua kohtaan, tunsin oloni hiukan paremmaksi. Ainakin kylässä olisi yksi joka ei antanut vaatteitteni muuttaa sitä että olin potentiaalinen asiakas. Selitin miksi olin tullut jonka jälkeen naisen huulille nousi äidillinen hymy.
- Tyttö, olet juuri oikeassa paikassa! Tulehan niin viedään sinut sovituskoppiin!




Myyjä vei minut sovituskopeille jotka olivat hiukan ahtaamman oloiset mutta tarkoitus oli että vaatteet vain vaihdettaisiin siellä ja peilattaisiin ulkopuolella.
- Kuinkas siellä sujuu? Ääni kuului oven takaa jossa vaihdoin juuri paitaa.
- Mmm.. tämä on aika kireä..
- Aa, arvelinkin sinun sanovan noin! Tässä, kokeilehan tätä ja tule sitten ulos katsomaan peilistä, minun pitää valitettavasti palvella erästä toista rouvaa joten pärjäättekö ihan hetken jos poistun?
Tunsin oloni normaaliksi kun nainen kohteli minua niin, tämä oli niin ihana!
- Pärjään kyllä, menkää vain!
- Tulkaa heti sanomaan jos tarvitsette jotain!




Kävelin peilille jännittyneenä mitä peilistä näkisin. En meinannut tunnistaa kuvaa itsekseni! Näytän niin erilaiselta… Niin.. normaalilta! Kangas on mitä pehmein! Myyjä oli antanut muutamia vaihtoehtoja joita kokeilisin seuraavaksi mutta en voinut itselleni mitään, minun on pakko katsoa itseäni peilistä!
- Näytätte kauniilta..
Samettinen mies ääni kuului selkäni takaa ja peilin kautta vilkaistuani huomasin tämän seisovan takana katselemassa minua.




Vaihdoin painon toiselle jalalle, siten näin miehen paremmin. Katseeni kohtasi tämän melkein mustan puhuviin silmiin jotka vain katsoivat minua. 




Käännyin kohtaamaan tämän, mutta en saanut sanaa suustani. Jäin vain tuijottamaan tämän silmiä, olin kuin huumattu. Mies hymyili hurmaavasti minulle.
- Vielä kauniimmalta näytätte nyt kun ei tarvitse katsoa peilin kautta..




-Anteeksi mutta tunnetaanko me jostain?
Oloni oli todella epävarma jostain syystä. Epäilyttävien tunteiden joukossa oli myös pieni toivon kipinä, jos mies tuntisi minut tämä tietäisi mistä olen ja kuka olen.
Harmikseni mies pudisti päätään, kasvoilla pahoitteleva ilme.




-Valitettavasti emme tunne entuudestaan, tiedän vain sen mitä ystäväni Greg Humble on kertonut. Tämä on siis se poliisi joka löysi sinut.
Painoin pääni surullisena, olisi se pitänyt arvata että tässä kylässä ei olisi sellaista ihmistä joka tietäisi kuka olen ja mistä tulen. Samalla tajusin että tieto siis levisi kylässä kuin kulovalkea joten varmasti tieto asettumisestani tänne oli kaikkien tiedossa. Jostain syystä en pitänyt siitä yhtään.




-Nimeni on Johnny Johnson, ystäville pelkkä John. Tiedän että et tunne minua mutta jos sinulla ei ole mitään menoa niin tahtoisitko lähteä vaikka kahville kanssani?
Huomasin laittavani käteni vaistomaisesti mahani eteen ristiin kuin suojellakseni itseäni joltain pahalta. Tätäkö elämäni on ollut ennen muistinmenetystä, täynnä epäilyksiä ja pelkoa?




Tunsin pääni kivistävän kun yritin päättää mitä vastaisin miehelle.
-Oletko kunnossa?
Johnny oli selvästi hyvä luonteinen sillä tämä selvästi välitti muista. Nyökkäsin hiljaisena olevani kunnossa, mutta en vieläkään tiennyt mitä sanoa tälle.
-Ethän sinä edes tiedä nimeäni..




Johnny nosti kätensä samalla hymy huulillaan.
-Greg kertoi minulle kaiken, olet viime päivistä lähtien ollut Abigail Quint ja tiedän myös nyt senkin että olet koko kylän kaunein nainen. Tahdon tutustua sinuun.




Tunsin oloni hyvin vaikeaksi, Johnny oli todella ystävällinen mutta miten tämä olisi vielä tunti sitten kohdellut minua kun olisi nähnyt ne vaatteet joissa olin tullut liikkeeseen. Miten voisin sanoa tälle kohteliaasti, ei, kun tämä oli myyjän lisäksi ainoa joka oli kohdellut minua kuin ihmistä.
Onnekseni myyjä palasi juuri sillä hetkellä luoksemme.
- Joko olette kerinnyt sovittamaan vaatteet läpi? Tuo muuten pukee teitä todella hyvin!
- Olen pahoillani mutta en oikein nyt ole sillä tuulella että kahvi maistuisi, kiitos kumminkin, oli todella ystävällistä.




Johnnyn kasvoille nousi hymy joka oli pudottaa minut polville, mikä ihme kehoani vaivasi!?
- Saanko edes numerosi jotta voin soittaa sinulle? En halua muuta kuin käydä kahvilla, siinä kaikki..
Ajattelin sanoa kieltävästi kun kuulin huulieni sanovan tälle numeroni!
Mies oli selvästi tästä mielissään, tyytyväinen hymy huulilla tämä kirjoitti numeron ylös ja antoi käyntikorttinsa minulle. Katsoin hämmentyneenä korttia jossa oli miehen nimi, yhteystiedot sekä ammattinimike, tämä oli musiikkialalla.




Sovitettuani ties kuinka monet vaatekappaleet olin lopulta päättänyt ottaa muutamat kappaleet sillä vaikka kaikki olivat olleet todella ihania, rahat vain eivät riittäisi kaikkiin. Niinpä päädyin ihanaan haalean minttuun silkkipaitaan ja housuihin sekä muutamaan muuhun kokonaisuuteen. Onneksi myyjä ymmärsi tilanteeni, sillä tämä oli ehdottanut että laittaisin ensimmäisen sovittamani vaatteen päälleni jo nyt. Olin niin hyvilläni kaikesta mitä nainen oli vuokseni tehnyt joten annoin hänelle mojovan tipin sen vuoksi. Odottaessani että myyjä pakkaisi muut vaatteet kassiin, jäin haltioituneena tuijottamaan kassalla olevaa kukkaa, mahtaisinko koskaan saada mitään niin kaunista?




Olin niin ajatuksissani että en aluksi huomannut kuka käveli ohitseni kohti ovia. Tajuttuani että ohikulkija oli Johnny, tunsin kuin jokainen solu minussa kiristyi. Miksi minun suuni oli päästänyt numeroni tälle ulos?!




En voinut uskoa että olin niin tehnyt, osa minussa silti riemuitsi sitä sillä jostain syystä tahdoin nähdä miehen jossain vaiheessa. Mutta ei nyt, nyt minun oli asetuttava ja alettava tienaamaan rahaa.




Myyjän tilaama taksi kaartoi oven eteen jolloin huomasin että kuski oli se sama nainen joka oli ajanut minut tänne. Kysyttyäni että tietäisikö tämä tietokoneliikettä joka myisi käytettyjä koneita, tämä kääntyi penkillään.
- Parempaa, tiedän tietokoneen joka lahjoitetaan sinulle.
Silmäni suureni ihmetyksestä.
- Lahjoitetaan? Kuka sellaista tekisi?!
- Minä, kuule.. minulla on ollut varastossa kaksi vuotta vanha tietokoneeni, se ei tietenkään ole uusi mutta ihan suht toimiva, hidashan se on myös mutta uskon että pääsisit sillä alkuun? Miten on? Haetaanko se, en edes veloita siltä matkalta jos vain suostut sen ottamasta tilaa viemästä.




Olin hölmistynyt tarjouksesta mutta tietenkin suostuin! Ilmainen tietokone! Se jos mikä oli lottovoitto, sillä tilillä ei ollutkaan kuin 156 simeonia. Haettuaan tietokoneen varastosta nainen laittoi sen takakonttiin jonka jälkeen lähti ajamaan talolleni, annettuani osoitteen.




-Kuinka voin ikinä kiittää sinua?
Nainen joka oli esitellyt itsensä Anna Whitheriksi, hymähti hymyillen.
- Minun se kuuluisi kiittää sinua, poikaystäväni on ties kuinka kauan marmattanut että pitäisi heittää se rohjake roskiin, sitä kumminkaan en raaskinut tehdä. Nyt saa kone uuden elämän luonasi.




Olimme saapuneet taloni eteen, ojensin rahat Annalle joka alkoi laskea vaihtorahoja. Odottaessani vaihtorahoja huomasin että naapurini Vera Blackburn oli lähdössä koiriensa kanssa lenkille. En voinut mitään sille että joka kerta kun näin naisen ihokarvani nousi pystyyn, tässä oli vain jotain joka sai minut varuilleen.




Sisälle saavuttuani laskin tietokoneen huoneen ainoalle pöydälle, tästä lähtien söisin säkkituolin päällä joka oli sängyn päädyssä. Kirjoittaminen oli etusijalla, ruokailla pystyi vaikka missä.




Rupesin tekemään syksyn salaattia itselleni kun huomasin vilkuilevani tietokonetta useasti iloinen hymy huulilla. Päivästä oli lopulta tullutkin todella mahtava! Olin tavannut mukavia ihmisiä ja mahdollisesti myös ystävä ehdokkaan ellei jopa enemmänkin..



Tätä miettiessäni en voinut mitään sille että hymy vain nousi huulillani, Johnny… tämä oli ollut painostava mutta samalla myös hyvin asiallinen. Mistä sitä tietäisi jos vaikka jotain vielä kehkeytyisi.



Syötyäni päätin ottaa vielä lämpimän suihkun ennen nukkumaan menoa, talo kun ei ollut mistään lämpimämmästä päästä! Kylpyhuoneeseen päästyäni aloin avaamaan suihkunovea kun huomasin että tämä oli jumissa. Aikani kun sitä riuhdoin naama irvessä, sain kun sainkin sen auki. Oven kyllä jätän auki, sillä se vielä puuttuisi kun jäisin jumiin!




Riisuttuani menin suihkun puolelle ja avasin hanan. Vaistomaisesti yritin jälleen kerran pestä ensimmäisenä rannettani puhtaaksi kuvasta joka ei vain lähtenyt pois. Joka kerta kun näin sen selässäni meni kylmät vilun väreet ja pulssini lähti hakkaamaan paniikissa.




Annoin veden virrata naamalleni rauhoittuakseni, mutta minun pitäisi vielä jonain päivänä selvittää joko poliisi Humblen avustuksella tai ilman mikä ranteessani oleva kuva oikein oli. Nyt kumminkin tahdoin vain lämmintä suihkua ja lämmintä sänkyä!




 Mahtaako Abigail saada muistiaan takaisin ja mikä tuo outo kuva ranteessa oikein tarkoittaa, se jää nähtäväksi!

Näin päättyi toinen osa.. risut ja pumpulit ovat tervetulleita, itse huomasin muutamia kirjoitusvirheitä mitä yritin korjailla tänne kuvia ja tekstiä siirtäessäni mutta jos sinne niitä jäi saa toki niistä antaa palautetta, olisi kiva oppiakin tätä tehdessä jotain myös kirjoittamisesta.. ;) 
Toivottavasti joitain lukijoita tarina on jo saanut vaikka teistä vielä mitään ei ole kuullutkaan. Seuraavaan osaan siis jälleen kuvat mutta näitä kahta osaa poiketen siihen ei ole vielä tekstiä kirjoitettu joten saa nähdä miten nopeasti se sitten ilmestyy, voihan olla että nyt innostus kun on näin suuri että se myös tulee nopeasti kirjoitettua, kuka tietää.. =)

Sitten tälläinen kysymys kaikille lukijoille jos aiotte kirjoittaa palautetta, tykkäättekö tästä minä kirjoitus tavasta vai tahtoisitteko palata prologin tyyliseen kirjoitus muotoon? Nyt arpa on heitetty, mikäli siihen ei tule vastausta jatkan ainakin seuraavaan osaan minä kirjoitus muodolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti